Suomen ilmastopolitiikka ja tavoitteet pitää määritellä uudestaan, jotta Suomen kilpailukyky ei heikkenisi entisestään. EU:n tavoite hiilineutraalisuudesta on vuonna 2050, Saksassa ja Ruotsissa tavoite on asetettu vuoteen 2045, mutta Suomessa tavoitteeksi on asetettu vuosi 2035. Vastaavasti Kiina ja Venäjä tähtäävät vuoteen 2060. On vaikea löytää mitään järjellisiä syitä siihen, miksi Suomessa on asetettu noin yltiöpäisen kunnianhimoinen tavoite. Suomi on jo nykyisessä tilanteessa yksi johtavista maista uusiutuvan/ei-fossiilisen osuudesta sähkön tuotannossa, rakennusten energiatehokkuudessa ja jätteen kierrätyksessä. Jäljellä olevien kohteiden dekarbonisaatio tulee olemaan huomattavasti kalliimpaa kuin se mitä tähän asti on tehty ja viimeisten prosenttien kustannus on jyrkästi nouseva. Tämä kustannus kohdistuu Suomessa olevaan teollisuuteen, yritystoimintaan ja tietysti kotitalouksiin. Yritystoiminnalle se tekee Suomessa toimimisen kalliimmaksi kuin kilpailijamaissa ja vastaavasti kotitalouksien pakollisten menojen jälkeen käytettävissä olevat tulot laskevat entisestään.

Usein käytettyjä argumentteja kunnianhimoisen ilmastopolitiikan puolesta ovat näyttää maailmalle esimerkkiä, kantaa vastuuta ja että kunnianhimoinen tavoite loisi innovaatioita ja uutta vientiä. Suomen osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on 0,015 %. Maat, jotka edustavat 70% kaikista päästöistä ovat asettaneet tavoitteen vuoteen 2060. Esimerkin näyttäminen on tarkoituksenmukaista ainoastaan, jos sen saavuttamiseen käytetyt ratkaisut ovat skaalattavissa muualle täyttäen vaaditut reunaehdot. Se, että Suomessa on ripeässä tahdissa ajettu alas kivihiilen ja turpeen käyttöä sähkön ja lämmön tuotannossa ja siirrytty sen sijaan polttamaan puuhaketta, joka on vielä osittain tuontitavaraa, ei selkeästi ole laajamittaiseen käyttöön soveltuva ratkaisu.

EU-lainsäädäntö määrää, että vuoteen 2030 mennessä tieliikenteen käytössä olevat polttoaineet sisältävät 14 % uusiutuvia polttoaineita. Suomessa asetettiin tavoitteet jo aikaisessa vaiheessa korkealle, sillä biopolttoaineiden jakeluvelvoite on kaksinkertainen EU:hun verrattuna. Suomen jakeluvelvoite vuonna 2021 oli jo 18 % ja vuonna 2030 tavoite on 30 %. EU:n määritelmä uusiutuvan polttoaineen kriteereistä kiristyy vuosien edetessä, eli useita raaka-aineita, joita on tähän asti käytetty (mm. palmuöljy) ei jatkossa enää sallita.

Sallittuja raaka-aineita, kuten jäterasvat on vain rajallinen määrä markkinoilla, mikä johtaa kasvaviin raaka-aine kustannuksiin ja siten kalliimpaan biopolttoaineeseen.

Suomen ilmastotavoitteet täytyy asettaa uusiksi. Hiilineutraalisuus tavoite EU:ssa sovitun mukaisesti vuoteen 2050 mennessä ja uusiutuvan polttoaineen jakeluvelvoite jäädyttää nykyisin käytössä olevalle tasolle.